Case Kopio Niini

Kerralla kuntoon

Santa Monica Networks rakensi Kopio Niinille Ciscon Hyperflex-teknologiaan perustuvan palvelinarkkitehtuurin.

Kun 60-vuotias Kopio Niini päätti syksyllä 2015 uudistaa tietotekniikkansa ytimen, se tehtiin samalla periaatteella, jolla yritys on menestynyt vuosikymmenten myrskyissä. ”Tuleen ei jäädä makaamaan, vaan seuraamme kehitystä tarkoin kaikilla aloilla ja pysymme ajassa mukana”, Kopio Niinin kolmannen polven omistajayrittäjä ja toimitusjohtajana vuodesta 2009 toiminut Katja Niini sanoo.

Keväällä 2016 tehdyn teknologiakartoituksen ja perinpohjaisen kumppanivalinnan jälkeen Kopio Niini valitsi yhteistyökumppanikseen Santa Monica Networksin, jonka kokonaistarjous oli ylitse muiden.

”Santa Monican tekniikka, palvelukokonaisuus ja hinnoittelu muodostivat paketin, joka sopi parhaiten meidän liiketoimintaamme. Kyky keskustella asiakkaan kanssa muustakin kuin tietotekniikan hienouksista ja ymmärrys meidän liiketoiminnan vaatimuksista vakuuttivat meidät, kun valitsimme heidät kumppaniksemme. Keskustelut meille parhaan ratkaisun löytämiseksi sujuivat mutkattomasti, kun palveluntarjoaja osasi alusta alkaen etsiä aidosti meille sopivinta ratkaisua”, Niini kertoo yhteistyön alkutaipaleesta.

Reaaliaikaista skaalautuvuutta

Kopio Niinin ja Santa Monica Networksin yhteistyö käynnistyi elokuussa 2016 hyvällä sykkeellä. Uutuuttaan kiiltävä Ciscon HyperFlex-teknologiaan perustuva palvelinalusta otettiin käyttöön lokakuussa. Se korvasi elinkaarensa päähän tulleet vanhat palvelimet.

”Uusi palvelinarkkitehtuuri on aiempaa varmatoimisempi ja vikasietoisempi sekä joustavasti skaalautuva. Sen käyttökustannusten hallinta on aivan toisella tasolla kuin vanhan raudan”, Kopio Niinin tietohallintopäällikkö Sami Koivikko kertoo.

Kopio Niinin ratkaisun erikoisuus on muun muassa se, että kaikki palvelimet sijaitsevat yrityksen omissa, niitä varten suunnitelluissa tiloissa, joissa ovat tehokkaat jäähdytys- ja varavoimajärjestelmät.

”HyperFlex-arkkitehtuurin ansiosta kytkentöjen ja palvelinten määrät putosivat neljäsosaan entisestä. Samalla palvelinkapasiteetin ja jäähdytysjärjestelmien sähkönkulutus laski kolmanneksen, mikä tarkoittaa muutamien tuhansien eurojen säästöä vuodessa”, Koivikko kertoo.

Säästöä on syntynyt myös siitä, että osa aiemmin maksullisilla pilvialustoilla olleista sovelluksista on siirretty uuteen HyperFlex-ympäristöön. Liiketoiminnalle uusi järjestelmä antaa joustavasti kasvuvaraa, koska uusien palveluiden käyttöönotto on erittäin nopeaa lähes reaaliaikaisesti skaalautuvan kapasiteetin ansiosta.

”Toimintavarmuus on aivan uudella tasolla, mikä merkitsee sitä, ettei yksittäinen laiterikko pysäytä liiketoimintaamme. Vikasietoinen järjestelmä pitää pyörät pyörimässä ja SantaCare-palvelu huolehtii, että mahdolliset vikatilanteet hoidetaan ripeästi kuntoon”, Koivikko kertoo.

Yhteistyö Santa Monica Networksin kanssa on sujunut hyvässä hengessä.

”Yhteistyömme on ollut sopimusneuvotteluista alkaen mutkatonta ja joustavaa. Santa Monican laaja asiantuntemus ja liiketoimintamme ymmärrys ovat vakuuttaneet meidät. Tilaisuuden tullen voimme vaikka laajentaa yhteistyötä”, Katja Niini sanoo.

Ota yhteyttä

Vesa Vuorisalo
Vesa Vuorisalo Sales Manager 050 505 9937 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

”Elämässä ei voi hävitä: voi vain voittaa tai oppia.”