
Monipuoliset ratkaisut sovellusten optimointiin
Suunnittelemme ja toteutamme hyvin monipuolisia ratkaisuja sovellusten optimointiin WAN-verkoissa. Tällä teknologia-alueella toteutuksemme perustuvat pääsääntöisesti Blue Coatin, F5:n sekä Juniperin tuotteisiin.
Sovellusten tunnistaminen ja optimointi WAN-verkoissa on ollut jatkuvan keskustelun aihe jo usean vuoden ajan. Syy tälle on luontainen, sillä ulkoistetut pilvi- ja datakeskuspalvelut sekä esimerkiksi modernit IP-pohjaiset puhe- ja videopalvelut kärsivät huomattavasti etenkin WAN-yhteyksien välitysviiveestä.
Tämä ongelma tulee tavallisesti esille silloin, jos yrityksellä on konttoreita sellaisissa maissa, joihin ei joko saa nopeita WAN-yhteyksiä tai sitten WAN-yhteyden aiheuttama liikennöintiviive on kasvanut liian suureksi.
Myös sovellusten oikea ja luotettava tunnistaminen on huomattavan tärkeää yritykselle, jonka pitäisi tehdä liiketoimintapohjaisia liikennöintisäännöstöjä.
Sovelluksen optimoinnilla tarkoitetaan esimerkiksi sovellusten todellista tunnistamista ja kontrollointia, välitysviiveiden pienentämistä, TCP-protokollan tehostamista, itse sovelluksen tehostamista ja vaikkapa datan kompressiota.
Tietoverkkoon tehoa WAN-kiihdytin- ja optimointilaitteilla
Nykyaikaisilla WAN-kiihdytin- ja optimointilaitteilla tehostetaan hyvinkin kattavasti yrityksen tietoverkon ja sen palveluiden toimintaa. Esimerkiksi Microsoftin CIFS-pohjaisten levyjakojen, Exchange-sähköpostin tai Sharepoint-liikenteen tunnistaminen ja kiihdyttäminen nopeuttavat selvästi eri jaettavien tiedostojen käytettävyyttä WAN-verkkojen ylitse. Samoin yleinen TCP-liikenteen tehostaminen ja eri caching-tekniikoiden käyttäminen vähentävät loppukäyttäjän kokemaa välitysviivettä.
Oikein toteutetuilla reititinpohjaisilla Quality of Service-ratkaisuilla (QoS) voidaan myös tuottaa lisäpalveluita esimerkiksi yritysten operaattoreilta ostamiin MPLS-verkkotekniikkaan perustuviin ratkaisuihin. Nämä reititinpohjaiset QoS-ratkaisut voidaan myös huomioida erillisissä WAN-kiihdyttimissä
Santa Monica Networks Oy
02600 Espoo, Finland
- Phone
- +358 9 425 99400
- Fax
- +358 9 856 20999
- Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
- Kaikki yhteystiedot